Omistajayrittäjäpalvelut

Tarjoamme omistajayrittäjille monipuolista ja liiketoimintarajat ylittävää asiantuntijuutta, oli kyse sitten kasvusta, kansainvälistymisestä, sukupolvenvaihdoksesta tai yritysjärjestelyistä. 

Kaikki PwC:n eri liiketoiminta-alueiden palvelut ovat saatavilla myös omistajayrittäjille. Koko maan kattava asiantuntijaverkostomme koostuu tilintarkastuksen ja muiden varmennuspalveluiden, vero- ja lakipalveluiden sekä yritysjärjestelyiden, taloushallinnon ja neuvontapalveluiden parissa työskentelevistä osaajista. Lisäksi autamme yrityksiä löytämään, rakentamaan ja skaalaamaan innovaatioita, joilla kehitetään liiketoimintaa ja haetaan kasvumahdollisuuksia. Erityisosaamiseemme kuuluu omistamiseen ja omistajastrategiaan liittyvä konsultointi niin perheyhtiöille kuin listayhtiöiden merkittäville omistajille. Tavoitteenamme on asiantuntevana ja luotettavana kumppanina mahdollistaa erilaisten yrittäjyyteen ja omistamiseen liittyvien tavoitteiden toteutuminen.

Asiakaskuntamme koostuu liikevaihdoltaan hyvin erikokoisista yrityksistä; mukaan mahtuu perheyhtiöitä, startup-, kasvu- ja scaleup-yrityksiä sekä perinteisiä pk-omistajayrittäjiä. Lisäksi autamme varakkaita yksityishenkilöitä varallisuuden suunnittelussa.

palvelumme

{{filterContent.facetedTitle}}

{{contentList.dataService.numberHits}} {{contentList.dataService.numberHits == 1 ? 'result' : 'results'}}
{{contentList.loadingText}}

Asiantuntijoidemme ajatuksia omistajayrittäjäpalveluiden parissa työskentelystä

 

”Työssäni antoisinta on ehdottomasti ihmisten kohtaamiset. Koen päivittäin onnistumisen iloa, kun yhdessä kollegoiden ja asiakkaiden kanssa  vaikutamme työn lopputulokseen ja opimme toisiltamme tässä prosessissa. Saan parhaista työpäivistäni paljon energiaa, jota riittää jaettavaksi kaikkiin elämän osa-alueisiin.”

Jari Lappalainen, perhe- ja kasvuyhtiöiden veropalvelut

”Omistajayrittäjien kanssa työskennellessäni pääsen tekemään töitä innostuneiden ja  työtään arvostavien ihmisten kanssa. Toisilla on takanaan yritys, jota on rakennettu useamman sukupolven ajan, toiset edustavat perheyrityksen ensimmäistä sukupolvea. Kaikissa näissä on mukana vahva inhimillinen tunne ja yhdessä tekemisen palo. Omistajayrittäjien kanssa työskenteleminen ei ole ”vain työtä”, vaan jotain merkityksellisempää. Tässä seurassa innostus omaan työhön ja uteliaisuus kehittymiseen pysyy aina yllä!”

Sanna-Maria Lanki, perhe- ja kasvuyhtiöiden lakipalvelut

”Asiantuntijan työ voisi olla täynnä pelkkää asiasisältöä, mutta onneksi asiakkaat tuovat työhön mukaan myös tunnetta. Paras palkinto on asiakkaan luottamuksen saavuttaminen. Silloin voin aidosti olla asiakkaan tukena kaikissa tilanteissa, iloita menestyksestä ja auttaa haastavissa tilanteissa.”

Hanna-Leena Rissanen, perheyritysten veropalvelut sekä perhe- ja perintöoikeudelliset palvelut

”Työssäni mahtavaa on laajassa verkostossa työskentely niin PwC:llä kuin asiakkaalla ja sidosryhmissä. Suurinta paloa ja intoa työhöni tuovat asiakkaiden tapaaminen ja ymmärtäminen ja se, että pystyn auttamaan heitä heille tärkeiden ongelmien ratkaisemisessa.”

Valtteri Helenius, startup- ja kasvuyritysten tilintarkastus 

“Palkitsevinta on olla alusta lähtien omistajan rinnalla, ymmärtää, tukea, suunnitella ja ratkaista ongelmia. Veroriidan voittaminen tuntuu myös aina hyvältä. Koen myös lähes poikkeuksetta kasvuyritysten tarinat todella innostavina. Paras työpäiväni pitää sisällään keskusteluja osaavien kollegoiden kanssa, naurua ja mielenkiintoisia asiakaskohtaamisia.”

Matti Pennanen, kasvu- ja kansainvälistyvien yritysten veropalvelut

“Parasta työssäni on ongelmanratkaisu ja se, kun on saatu jotain asiakkaalle arvokasta aikaan. Omistajayrittäjien kanssa työskennellessä palaute on usein välitöntä ja onnistuminen näkyy suoraan asiakkaan kasvoilla.”

Mikko Lundstedt, omistajayrittäjien veropalvelut

Tapahtumat

Kaupunki Päivämäärä Tapahtuma
Helsinki 22.10. Scale and raise
Turku 4.11. Kasvu ja omistajuus keskisuurissa yrityksissä
Helsinki 6.11. Kasvu ja omistajuus keskisuurissa yrityksissä
Oulu 5.11. Työoikeudellinen ajankohtaistilaisuus
Seinäjoki 6.11. Ajankohtaista kasvuun -seminaari
Tampere 8.11. Ajankohtaista kasvuun -seminaari
Kuopio  14.11. Ajankohtaista kasvuun -seminaari
Oulu 20.11. Ajankohtaista kasvuun -seminaari
Turku 26.11. Ajankohtaista kasvuun -seminaari

Ota yhteyttä

Ota yhteyttä asiantuntijoihimme tai tarkista lähimmän toimipisteen yhteystiedot täältä.

Marko Korkiakoski

Partner, Private Company Services -liiketoimintajohtaja, PwC Finland

+358 (0)20 787 7220

Lähetä viesti

Markku Launis

Partner, Tilintarkastus, PwC Finland

+358 (0)20 787 8021

Lähetä viesti

Sami Posti

Partner, Yritysjärjestelyt, PwC Finland

+358 (0)20 787 7665

Lähetä viesti

Jari Viljanen

Partner, Taloushallinnon palvelut, PwC Finland

+358 (0) 20 787 7505

Lähetä viesti

Kari Stenqvist

Partner, Vero- ja lakipalvelut, PwC Finland

+358 (0)20 787 7465

Lähetä viesti

Seuraa ja osallistu