Siirtohinnoittelu

Siirtohinnoittelussa on kyse konserniyhtiöiden välisen kaupan hinnoittelusta ja sen markkinaehtoisuudesta. Markkinaehtoperiaate koskee kaikkia konsernin sisäisiä liiketoimia ja sen mukaan hinnoittelun tulee vastata sitä, mitä toisistaan riippumattomat osapuolet olisivat sopineet. 

Kansainvälisesti verohallinnot kiinnittävät kasvavassa määrin huomiota siirtohinnoitteluun ja pyrkivät näin puolustamaan omaa verokertymäänsä. Lisäksi OECD:n siirtohinnoitteluohje on kasvanut huomattavasti BEPS-hankkeen myötä. Markkinaehtoisen hinnan määrittelyssä on erityisen tärkeää ymmärtää verovelvollisen liiketoimintamalli sekä tarkasteltavan liiketoimen osapuolien suorittamat toiminnot, käyttämät varat ja kantamat riskit. 

Palvelumme kattavat laaja-alaisesti kansainvälistä liiketoimintaa harjoittavien konsernien tarpeet yksittäisen liiketoimen hinnan määrittelystä tai kansainvälistyvien kasvuyhtiöiden siirtohinnoittelumallin luomisesta aina suuryritysten laajoihin liiketoiminnan muutostilanteisiin. Toimeksiannon laajuutta arvioidaan asiakkaan kanssa aina tapauskohtaisesti. Otamme huomioon asiakkaan liiketoiminnan erityistarpeet, veroriskien hallinnan sekä Suomen että muiden valtioiden näkökohdat.

Palveluihimme kuuluvat:
  • siirtohinnoittelupolitiikan suunnittelu
  • siirtohinnoittelun yhteensovittaminen liiketoimintamallien muutoksissa
  • siirtohinnoittelun markkinaehtoisuuden analysointi
  • automatisoitu siirtohinnoitteludokumentointi
  • siirtohinnoittelukiistojen ratkaisussa avustaminen
  • tulkinnallisten siirtohintakysymysten ratkaisuissa avustaminen yhdessä veroviranomaisten kanssa
  • palveluveloituksiin liittyvät kysymykset, mm. palveluveloitusjärjestelmien luominen
  • sopimusten laatimisessa avustaminen
  • aineettomiin oikeuksiin liittyvät siirtohinnoittelukysymykset
  • konsernin sisäiseen rahoitukseen liittyvät kysymykset
  • siirtohinnoittelukoulutus

Asiantuntijoillamme on kattava osaaminen ja vuosien kokemus siirtohinnoittelusta niin yritysten käytännön arjesta kuin verohallinnon puolelta. Kokemuksemme ja laajan globaalin verkoston avulla pystymme avustamaan asiakkaitamme käytännönläheisesti huomioiden myös paikalliset erityispiirteet.

Sari Takalo, Transfer Pricing
Katso myös: 

APA- ja MAP-prosessit

Jos olet harkitsemassa hakemuksen jättämistä tai haluat kuulla prosesseista lisää, olethan yhteydessä asiantuntijoihimme. Avullamme selvitätte tarvittavat asiat kaikista liiketoimeen osallisista valtioista, ja tuemme teitä menettelyprosessin jokaisessa vaiheessa.

Lue lisää

 

Liiketoimintamallin muutos 

Asiakkaamme hankki konsernin B vahvistaakseen tuoteportfoliotaan ja laajentaakseen markkina-aluettaan. Tutustu viimeaikaisen esimerkkimme kautta, miten voimme auttaa konserneja muutostilanteissa.                                                                                       

Lue lisää

 

Tune in to PwC's global transfer pricing podcast series

PwC professionals share perspectives on today's key transfer pricing developments around the world. Providing easy to understand insights to help you stay current in a rapidly changing business world. You can listen to episodes at your convenience via your desktop computer or smart phone.

Tune in

 

siirtohinnoittelu

Ota yhteyttä

Sari Takalo

Sari Takalo

Partner, Transfer Pricing, PwC Finland

puh. +358 (0)20 787 7262

Linda Karhinen

Linda Karhinen

Partner, Tax Services, PwC Finland

puh. +358 (0)20 787 7793

Niklas Manninen

Niklas Manninen

Partner, Tax Services, PwC Finland

puh. +358 (0)20 7877245

Seuraa ja osallistu