Kilpailijoiden välinen yhteistyö vastuullisuushankkeissa – milloin kilpailijoiden yhteistyö voi olla sallittua kilpailuoikeuden näkökulmasta?

Kilpailijoiden välistä yhteistyötä säännellään SEUT 101 artiklassa sekä Suomen kilpailulain 5 ja 6 §:ssä. Näiden säännösten tavoitteena on estää sellaiset kilpailua rajoittavat toimet, jotka voisivat haitata kuluttajia tai markkinoiden toimivuutta.

Vuonna 2023 Euroopan komissio päivitti suuntaviivansa SEUT 101 artiklan soveltamisesta horisontaalisiin yhteistyösopimuksiin. Uusissa suuntaviivoissa avataan erityisesti kestävään kehitykseen liittyvien yhteistyösopimusten sääntelyä. Tarkastelemme seuraavaksi, millaiset sopimukset ovat lähtökohtaisesti sallittuja.

Kestävyyssopimukset, jotka lähtökohtaisesti ovat sallittuja 

Kestävyyssopimuksella tarkoitetaan horisontaalista yhteistyösopimusta, jonka tavoitteena on edistää yhtä tai useampaa kestävän kehityksen ulottuvuutta – esimerkiksi ilmastonsuojelua, resurssitehokkuutta tai biodiversiteetin säilyttämistä. Tällaisia sopimuksia ovat muun muassa: 

• Sopimukset, joiden tarkoituksena on ainoastaan varmistaa oikeudellisesti sitovien kansainvälisten sopimusten riittävän täsmällisten vaatimusten tai kieltojen noudattaminen, 

• Sopimukset, jotka eivät koske yritysten taloudellista toimintaa vaan niiden sisäistä käyttäytymistä, 

• Sopimukset sellaisen tietokannan perustamisesta, joka sisältää yleisiä tietoja toimittajista, joilla on kestävän kehityksen mukaiset arvoketjut, jotka käyttävät kestävän kehityksen mukaisia tuotantoprosesseja tai toimittavat kestävän kehityksen mukaisia tuotantopanoksia tai jakelijoita, tai;

• Sopimukset, jotka koskevat koko toimialan laajuisten tiedotuskampanjoiden tai asiakkaiden tietoisuutta kulutuksensa ympäristövaikutuksista lisäävien kampanjoiden järjestämistä.

Näissä sopimuksissa ei yleensä katsota olevan kyse sellaisesta kilpailun rajoittamisesta, jota SEUT 101 artikla kieltäisi. Sopimukset voivat näin ollen olla sallittuja ilman erillistä tehokkuuspuolustusta.

Seuraavaksi tarkastelemme tarkemmin kestävyysnormisopimuksia, jotka muodostavat erityisen alaluokan kestävyyssopimusten joukossa. Näissä tilanteissa yritykset sopivat keskenään tiettyjen yhteisten kestävyysstandardien tai -normien noudattamisesta.

Kestävyysnormisopimukset

Kilpailijat voivat haluta sopia esimerkiksi siitä, että he ostavat vain kestävällä tavalla tuotettuja tuotteita tai palveluita tai noudattavat tiettyjä eläinten hyvinvointia parantavia ehtoja. Tällöin kilpailijat voivat tehdä sopimuksia tiettyjen kestävyysnormien noudattamisesta. Kestävän kehityksen edistämiseksi voidaan sopia esimerkiksi siirtymisestä pois kestämättömistä tuotteista (kuten muovit tai fossiiliset polttoaineet) tai niiden korvaamisesta kestävämmillä vaihtoehdoilla. Myös pakkausmateriaalien ja -kokojen yhdenmukaistaminen kierrätyksen tehostamiseksi ja jätteen vähentämiseksi voi kuulua tähän kategoriaan.

Nämä niin sanotut kestävyysnormisopimukset voivat kuulua suuntaviivoissa kuvattuihin "pehmeän turvasataman" sopimuksiin, jolloin niillä ei todennäköisesti ole kielteisiä vaikutuksia kilpailuun, jos kaikki seuraavat kuusi ehtoa täyttyvät:

1. Kestävyysnormisopimusten kehittämistavan pitää olla läpinäkyvä ja kaikkien kiinnostuneiden kilpailijoiden on voitava osallistua niiden normin valintaan johtavaan prosessiin, 

2. Sopimuksissa ei saa asettaa yrityksille, jotka eivät halua osallistua normiin, suoraa tai välillistä velvoitetta noudattaa normia, 

3. Osallistuville yrityksille voidaan normin noudattamisen varmistamiseksi asettaa sitovia vaatimuksia, mutta yritysten on voitava vapaasti soveltaa tiukempia kestävyysstandardeja, 

4. Sopimuksen osapuolet eivät saa vaihtaa kaupallisesti arkaluonteisia tietoja, jotka eivät ole objektiivisesti tarpeen ja oikeasuhteisia sopimuksen kehittämistä, toteuttamista, hyväksymistä tai muuttamista varten, 

5. Sopimusprosessin tulokset ovat tosiasiallisesti ja syrjimättömästi kaikkien käytettävissä, 

6. Sopimuksen tulee täyttää ainakin toinen seuraavista ehdoista: a) sopimus ei saa johtaa tuotteiden hinnan merkittävään nousuun tai laadun merkittävään heikkenemiseen, b) osallistuvien yritysten yhteenlaskettu markkinaosuus saa olla enintään 20 % merkityksellisillä markkinoilla. 

Näillä edellytyksillä voidaan varmistaa, että kestävyysnormisopimukset eivät rajoita kilpailua kohtuuttomasti eivätkä sulje markkinoilta vaihtoehtoisia normeja tai yrityksiä.

Tehokkuuspuolustus

Suuntaviivojen mukaan kestävyyssopimuksilla voidaan puuttua markkinoiden toimintapuutteisiin, joita ei voida osittain tai lainkaan korjata yhteiskuntapolitiikalla ja sääntelyllä. Jos kestävyyssopimukset rajoittavat kilpailua SEUT 101 artiklan 1 kohdassa tarkoitetulla tavalla, ne voivat kuitenkin olla SEUT 101 artiklan mukaisia, jos ne täyttävät 101 artiklan 3 kohdassa määritetyt kaikki neljä kumulatiivista edellytystä (tehokkuuspuolustus). 

1. Tehokkuuskriteeri: Kilpailunrajoitus osaltaan tehostaa tuotantoa tai tuotteiden jakelua taikka edistää teknistä tai taloudellista kehitystä (esim. vähemmän saastuttavien tuotanto- tai jakeluteknologioiden käyttö, kestävämpi infrastruktuuri ja laadukkaammat tuotteet). 

2. Välttämättömyyskriteeri: Kilpailunrajoitus on välttämätön mainittujen tavoitteiden saavuttamiseksi.

3. Kuluttajahyötykriteeri: Kuluttajat saavat kohtuullisen osan saatavasta hyödystä. 

4. Kilpailunsäilymiskriteeri: Kilpailua ei poisteta merkittävältä osalta kyseessä olevia tuotteita tai palveluita.

Tehokkuuskriteeri

Tehokkuushyötykriteerillä viitataan tilanteeseen, jossa yhteistyösopimukset voivat tuoda huomattavia hyötyjä tehokkuuden kannalta. Ne voivat esimerkiksi alentaa ostohintoja, tuotantokustannuksia ja liiketoiminnan muita kuluja. Yhteisostot voivat lisäksi parantaa tuotteiden laatua, esimerkiksi kannustamalla innovointiin ja tuotekehitykseen. Tämä voi auttaa pienempiä toimijoita laajentamaan jakeluaan uusille markkinoille. Kuluttajat hyötyvät laadun paranemisesta, mikä voi vähentää riippuvuutta yksittäisistä tuotteista ja ehkäistä tarjonnan häiriöitä. Tämä parantaa toimitusketjujen kestävyyttä ja koko sisämarkkinoiden häiriönsietokykyä. 

Välttämättömyyskriteeri

Yhteistyösopimus ei saa asettaa rajoituksia, jotka eivät ole välttämättömiä tehokkuuden saavuttamiseksi SEUT 101 artiklan 3 kohdan mukaisesti. Esimerkiksi kustannussäästöjä, jotka eivät johdu suoraan yhteisostosta, vaan yhteisostojärjestelyn lisätoiminnoista, kuten logistiikasta, kuljetuksista tai varastoinnista, voidaan pitää järjestelyn tehokkuushyötyinä vain, jos nämä lisätoiminnot ovat välttämättömiä ostojärjestelyn toimivuuden kannalta eikä samaan lopputulokseen päästä vähemmän rajoittavin keinoin. Välttämättömyyskriteeriä arvioitaessa ratkaiseva tekijä on, mahdollistaako rajoittava sopimus ja yksittäiset rajoitukset kyseisen toiminnan suorittamisen tehokkaammin kuin ilman kyseistä sopimusta tai kilpailun rajoitusta. Yhteistyösopimuksen välttämättömyyttä tulee tarkastella kaksiosaisen testin kautta:

1. Sopimuksen on oltava välttämätön tehokkuuden saavuttamiseksi – Tämä tarkoittaa, että sopimukseen liittyvät tehokkuudet ovat sille ominaisia, eli ei ole olemassa muita käytännöllisiä ja vähemmän rajoittavia keinoja saavuttaa vastaavia hyötyjä. Arvioinnissa otetaan huomioon markkinaolosuhteet ja liiketoiminnan realiteetit, jotka koskevat osapuolia. Yritysten on perusteltava ja osoitettava, miksi muut realistiset ja vähemmän rajoittavat vaihtoehdot olisivat merkittävästi vähemmän tehokkaita.

2. Sopimuksesta johtuvien kilpailun rajoitusten on myös oltava välttämättömiä tehokkuuden saavuttamiseksi – Rajoitus on välttämätön, jos sen puuttuminen poistaisi tai merkittävästi vähentäisi sopimuksesta syntyviä tehokkuuksia tai tekisi niiden toteutumisen huomattavan epätodennäköiseksi. On arvioitava, ovatko yksittäiset rajoitukset kohtuudella tarpeellisia tehokkuushyötyjen saavuttamiseksi.

Kuluttajahyötykriteeri

Vastuullisuusnäkökulmat voivat sisältyä tehokkuuspuolustukseen, kun ne tuottavat konkreettisia ja objektiivisesti arvioitavissa olevia hyötyjä. Esimerkiksi ympäristöhyödyt, kuten päästöjen väheneminen tai parantunut resurssitehokkuus, voivat tietyin edellytyksin täyttää tehokkuuskriteerin. Kuluttajahyötykriteeriä arvioitaessa keskeistä on, että kuluttajat saavat kohtuullisen osuuden syntyneistä eduista. Tämä voi tarkoittaa esimerkiksi parempaa laatua, terveyshyötyjä tai eettisesti kestävämpiä tuotteita. SEUT 101 artiklan 3 kohdan tehokkuus- ja kuluttajahyötykriteerit ovatkin tiiviisti sidoksissa toisiinsa.

Perinteisesti kuluttajahyötykriteeri on liittynyt taloudellisiin hyötyihin: kilpailunrajoituksesta on tullut seurata mitattavia, kuluttajille kohdistuvia taloudellisia etuja. Kestävyyskriisin myötä Euroopan komissio on kuitenkin ohjeistuksissaan hyväksynyt myös muita kuin taloudellisia hyötyjä, kuten ympäristövaikutuksia, mikäli tietyt edellytykset täyttyvät. Keskeistä on, että kuluttajat hyötyvät selkeästi ja että kilpailunrajoituksesta aiheutuvat haitat eivät ylitä saavutettuja etuja – kokonaisvaikutuksen tulee olla kuluttajille vähintään neutraali.

Hyötyjen tulee olla objektiivisesti arvioitavissa, konkreettisia ja todennettavissa. Tämän jälkeen arvioidaan, saavatko kuluttajat tosiasiallisesti osansa hyödyistä. Näitä voivat olla esimerkiksi:

• Henkilökohtaiset käyttöhyödyt, kuten tuotteiden laadun paraneminen tai terveysvaikutukset.

• Epäsuorat hyödyt, kuten eettisten preferenssien täyttyminen – esimerkiksi kun kuluttajat suosivat vastuullisemmin tuotettuja tuotteita. Näitä voidaan arvioida esimerkiksi kuluttajakyselyillä, sillä kuluttajat voivat suosia eettisesti parempia tuotteita.

Hyötyjen tulisi kohdistua ainakin osittain samoille relevanteille markkinoille, joilla kilpailunrajoitus on havaittu. Vastuullisuusnäkökulmasta tämä voi olla haaste, sillä hyödyt voivat olla rajat ylittäviä, jolloin niiden rajaaminen tietylle markkinalle on vaikeaa. Komission ohjeiden mukaan, jos tehokkuushyödyt ylittävät markkinarajat, voidaan arvioinnissa huomioida vaihtoehtoisilla markkinoilla saavutettavat hyödyt, kunhan ne ovat merkityksellisiä ja vastaavat relevanttien markkinoiden kuluttajien saamia hyötyjä.

Vastaavasti, jos kuluttajat relevantilla markkinalla ovat olennaisesti samoja kuin toisen markkinan kuluttajat, voidaan myös jälkimmäisen kuluttajaryhmän edut ottaa huomioon, jos ne ovat riittävän merkittäviä kompensoimaan kuluttajia relevanteilla markkinoilla heille aiheutuneen vahingon kohdalla. Tämä on hyväksyttävää, jos hyödyt ovat riittävän merkittäviä kompensoimaan kilpailunrajoituksesta aiheutuneen haitan. Näissä tapauksissa puhutaan usein kollektiivisista kuluttajahyödyistä, jotka ulottuvat yksittäisten markkinoiden ulkopuolelle.

Kilpailunsäilymiskriteeri

Kilpailun säilymisen edellytys tarkoittaa sitä, että yhteishanke ei saa antaa osallistuville toimijoille mahdollisuutta poistaa kilpailua merkittävältä osalta kyseessä olevia tuotteita tai palveluita. Tämän kriteerin tarkoituksena on varmistaa, että merkityksellisille markkinoille jää edelleen toimivaa kilpailua riippumatta siitä, kuinka suuria tehokkuushyötyjä hankkeella tavoitellaan. Ehtoa arvioidaan relevanttien myynti- ja ostomarkkinoiden näkökulmasta.

Kilpailua ei katsota poistetuksi, jos sopimuspuolet jatkavat keskinäistä kilpailua vähintään yhdellä keskeisellä kilpailumuuttujalla, kuten hinnalla, laadulla tai valikoimalla. Myöskään kilpailun tilapäinen rajoittaminen ei estä edellytyksen täyttymistä, mikäli rajoituksella ei ole pitkäaikaista vaikutusta kilpailun kehittymiseen. Esimerkiksi kilpailun rajoittaminen tietyn tuotemuunnelman osalta voi olla hyväksyttävää, jos tavoitteena on tukea kestävän kehityksen mukaisten vaihtoehtojen käyttöönottoa ja jos kilpailu säilyy muilta osin.

Saksa

Saksan kilpailuviranomainen (Bundeskartellamt) tutki kahta erillistä liiketoimintayhteistyötä ja kestävän kehityksen aloitteita: Saksan vähittäiskaupan ja Deutsche Gesellschaft für Internationale Zusammenarbeit (GIZ) GmbH:n aloitetta elämiseen riittävien palkkojen käyttöönotosta banaanisektorilla, sekä erään eläinten hyvinvointialoitteen laajentamista kattamaan myös nautakarjan. 

Bundeskartellamt ei nähnyt kilpailuoikeudellisia esteitä vähittäiskaupan vapaaehtoiselle sitoutumiselle yhteisten palkkastandardien käyttöönottoon banaanintuotannossa. GIZ:n ja saksalaisten vähittäiskauppiaiden aloitteessa kehitettiin pilottitoimenpiteitä elämiseen riittävien palkkojen edistämiseksi. Tavoitteena oli yhteisten vastuullisten hankintakäytäntöjen luominen sekä läpinäkyvien palkkaseurantajärjestelmien kehittäminen. Hankkeessa ei vaihdettu tietoja hankintahinnoista, tuotantomääristä tai katteista, eikä toimitusketjun missään vaiheessa sovelleta pakollisia vähimmäishintoja tai lisämaksuja.

Bundeskartellamt on ollut mukana eläinten hyvinvointialoitteen kehittämisessä vuodesta 2014 lähtien ja antanut ohjeita muun muassa tuotemerkintöjen parantamiseksi. Tavoitteena on, että kuluttajat voivat helposti tunnistaa tuotteet, jotka on tuotettu parannettujen hyvinvointikriteerien mukaisesti. Aloite perustuu sopimukseen maatalous-, lihantuotanto- ja vähittäiskauppasektoreiden välillä. Se palkitsee karjankasvattajia eläinten olosuhteiden parantamisesta maksamalla niin sanottua eläinten hyvinvointimaksua teurastamoiden kautta. Rahoitus tulee pääosin neljältä suurelta vähittäiskauppaketjulta. Alun perin aloite kattoi vain siipikarjan ja sianlihan, mutta vuodesta 2022 lähtien siihen on sisällytetty myös nautakarja. Bundeskartellamt on painottanut, että aloitetta tulee kehittää edelleen lisäämällä kilpailuelementtejä rahoitusmalliin. Vuonna 2024 käynnistyvässä seuraavassa vaiheessa suositetaan, että standardipalkkion sijaan maksettaisiin korvaus todellisista eläinten hyvinvointikustannuksista.

Alankomaat

Alankomaat on profiloitunut edelläkävijäksi kilpailuoikeudellisessa vastuullisuussääntelyssä. Alankomaiden kilpailuviranomainen (ACM) on kehittänyt niin sanotun “Policy Rulen”, joka ohjaa yritysten vastuullisuusyhteistyötä ja ACM:n valvontaa. Alla tarkastellaan esimerkkien kautta, miten ACM soveltaa sääntelyä käytännössä.

Eräässä tapauksessa virvoitusjuomien toimittajat – Coca-Cola ja Vrumona – sekä vähittäiskauppaketjut Albert Heijn ja Jumbo halusivat poistaa muovikahvat kaikista virvoitusjuoma- ja vesipakkauksista. ACM suhtautui suunnitelmaan myönteisesti, sillä kahvojen poistaminen parantaa kierrätettävyyttä ja vähentää muovin käyttöä. Toteutuessaan toimenpide kattaisi yli 70 % pakkauksista.

Yritykset arvioivat yhteistyönsä kilpailusääntöjen mukaisuutta itse. Coca-Cola pyysi lisäksi lausuntoa ACM:ltä, joka totesi, ettei järjestely rajoita kilpailua tai vahingoita kuluttajia. ACM:n mukaan sopimus ei sido valmistajia tuleviin päätöksiin ja kuuluu kahteen sääntelyn sallimaan kategoriaan:

• Sopimukset, jotka kannustavat yrityksiä tekemään myönteisiä panostuksia kestävään kehitykseen ilman sitovia ehtoja.

• Sopimukset, joiden tavoitteena on parantaa tuotteen laatua poistamalla vähemmän kestäviä tuotteita markkinoilta.

ACM:n arvio osoitti, että yhteistyö oli kilpailuoikeudellisesti hyväksyttävää ja linjassa kestävyyspyrkimysten kanssa.

Eräässä toisessa tapauksessa ACM käsitteli kahta merkittävää yhteistyöaloitetta, joiden tavoitteena oli edistää uusiutuvan energian tuotantoa. Ensimmäinen aloite koski useiden yritysten yhteistä sähkönhankintaa rakenteilla olevasta Hollandse Kust West -merituulipuistosta. Tavoitteena oli kiinnittää vihreän energian hinta useiksi vuosiksi, mikä tukisi investointeja ja lisäisi ennustettavuutta. ACM katsoi, että aloite ei ollut kilpailulain vastainen, koska se edisti ilmastotavoitteita ja uusiutuvan energian infrastruktuuria.

Toinen aloite liittyi jakeluverkonhaltijoiden sopimukseen käyttää yhtenäistä CO₂-tonnihintaa sähköverkon investointien laskennassa. Vuonna 2021 sovittiin 50 euron tonnihinnasta, mutta se nostettiin sittemmin 100 euroon. ACM:n mukaan korkeampi CO₂-hinta toi merkittäviä kestävyysvaikutuksia, jotka ylittivät mahdolliset kustannukset käyttäjille. Yhteistyö kilpailijoiden välillä oli tässä tapauksessa perusteltua.

Alankomaisesta tapauskäytännöstä on myös tuotava esiin ACM:n paljon keskustelua herättänyt Chicken of Tomorrow -tapaus, joka koski tuottajien ja jälleenmyyjien välillä suunniteltuja vastuullisuusjärjestelyjä, joiden tavoitteena oli korvata vähittäiskauppojen nykyisessä perusvalikoimassa oleva broilerinliha kokonaisuudessaan vastuullisemmalla lihalla. ACM analysoi sopimuksen vaikutuksia eläinten hyvinvoinnille, ympäristölle ja kansanterveydelle sekä näistä koituvaa hyötyä kuluttajille. Tätä varten tehtiin niin kutsuttu maksuhalukkuustutkimus (willingness-to-pay study), joka osoitti, että kuluttajat olivat valmiita maksamaan vain vähän eläinten paremmasta hyvinvoinnista. Näin ollen kuluttajien nettohyvinvointi ei kasvaisi merkittävästi, eikä kuluttajahyötykriteeri ACM:n mukaan täyttynyt. Tapaus toimii esimerkkinä siitä, miten kilpailuviranomainen arvioi myös epäsuoria, kuluttajille kohdistuvia hyötyjä.

Luxemburg

Luxemburgin kilpailuneuvosto tarkasteli Webtaxi-tapauksessa useiden taksiyritysten yhteistyötä, jossa käytettiin yhteistä sovellusta kuljettajien valintaan ja hintojen laskemiseen. Sovellus hyödynsi algoritmia, joka määräsi hinnan ennalta määriteltyjen muuttujien, kuten matkan pituuden, kattavuuden ja liikenneolosuhteiden perusteella. Algoritmin määrittämä hinta ei ollut neuvoteltavissa, minkä vuoksi sopimukseen sisältyi hintojen kiinnittämistä. Tämä katsotaan kilpailuoikeudessa tyypillisesti "tarkoitukselliseksi" (by object) rajoitukseksi, jonka osalta tehokkuuspuolustuksia harvoin tutkitaan.

Tässä tapauksessa kilpailuneuvosto kuitenkin hyväksyi yhteistyön ja totesi sen tuottaneen useita tehokkuushyötyjä. Näihin kuului muun muassa vähemmän tyhjiä ajomatkoja, vähentynyt ilmansaaste sekä se, että kuluttajat saivat osan hyödyistä. Sovelluksen avulla yksittäisten matkojen hinnat olivat todennäköisesti keskimääräistä alempia.

Tällaiset sopimukset, jotka tuottavat sekä taloudellisia säästöjä että kestävyyshyötyjä ja parantavat kuluttajien asemaa, ovat harvinaisia. Tapaus osoittaa kuitenkin, että kansallinen kilpailuviranomainen voi ottaa myös ympäristövaikutukset huomioon arvioidessaan tehokkuuspuolustuksia.

Heinäkuussa 2025 Euroopan komissio antoi merkittävän esimerkin vastuullisuusyhteistyön mahdollisuuksista kilpailuoikeuden näkökulmasta, kun se julkaisi epävirallisen neuvonannon satamaoperaattoreiden yhteishankintasopimuksesta. APM Terminals (osa Maersk-konsernia) pyysi komissiolta arviota sopimuksesta, jossa useat satamaoperaattorit aikovat yhdessä hankkia ja määritellä tekniset vähimmäisvaatimukset akkusähköisille kontinkäsittelylaitteille. Tavoitteena on nopeuttaa siirtymää dieselkäyttöisistä laitteista sähköisiin, vähentää hiilidioksidipäästöjä sekä parantaa laitteiden yhteentoimivuutta ja markkinoiden ennustettavuutta.

Komissio katsoi, ettei sopimus lähtökohtaisesti aiheuta kilpailuoikeudellisia huolia SEUT 101 artiklan nojalla, kunhan siihen sisällytetään tietyt turvatoimet. Näihin kuuluvat muun muassa se, että osallistuvat operaattorit voivat edelleen tehdä itsenäisiä hankintoja, yhteishankinnan volyymi on rajattu eikä synnytä kilpailua rajoittavaa markkinavoimaa, ja kilpailullisesti arkaluonteista tietoa vaihdetaan vain sopimuksen toteuttamisen kannalta välttämättömässä laajuudessa. Komission neuvonanto on voimassa viisi vuotta ja koskee Euroopan talousalueen aluetta.

Tämä tapaus osoittaa, että komissio on valmis tukemaan ilmastotavoitteita edistäviä yhteistyöhankkeita, kun ne on suunniteltu siten, etteivät ne tarpeettomasti rajoita kilpailua. Neuvonanto antaa yrityksille kaivattua oikeusvarmuutta ja osoittaa, että vastuullisuustavoitteiden edistäminen ja kilpailuoikeuden noudattaminen voidaan sovittaa yhteen konkreettisilla toimialoilla.

Ilmastonmuutoksen torjunta ja kestävän kehityksen edistäminen ovat nousseet keskeisiksi teemoiksi yritystoiminnassa. Euroopan unionin Green Deal ja ESG-instrumentit asettavat yrityksille tiukkoja vaatimuksia ilmastoneutraaliuden saavuttamiseksi ja velvoittavat kehittämään vastuullisia ja kestäviä liiketoimintamalleja. Yritykset kohtaavat kuitenkin monia haasteita – esimerkiksi first mover -ongelma ja kilpailuoikeudelliset epävarmuudet – jotka voivat estää kestävyyttä tukevien hankkeiden toteuttamisen.

Euroopan komission päivittämät suuntaviivat avaavat mahdollisuuksia kestävien toimien edistämiseen muun muassa siten, että yritykset voivat sopia yhteisesti tiettyjen kestävyysnormien noudattamisesta. Näiden suuntaviivojen mukaisesti yritykset voivat tehdä yhteistyötä jopa kilpailijoidensa kanssa ilman, että se automaattisesti rikkoisi kilpailuoikeuden sääntöjä. Arvioitaessa SEUT 101 artiklan 3 kohdan mukaista tehokkuuspuolustusta keskeiseksi nousee kysymys siitä, ovatko yhteistyön seuraukset välttämättömiä, ja syntyykö niistä mitattavissa olevaa hyötyä kuluttajille ja ympäristölle.

Käytännön oikeustapaukset Saksasta, Alankomaista ja Luxemburgista osoittavat, että kansalliset kilpailuviranomaiset voivat hyväksyä vastuullisuusyhteistyötä, kun se tuottaa konkreettisia hyötyjä ja täyttää kilpailuoikeuden vaatimukset. Näiden kansallisten esimerkkien rinnalle on nyt noussut myös merkittävä EU-tason linjaus: Euroopan komission vuonna 2025 antama neuvonanto satamaoperaattoreiden yhteishankinnasta ja teknisten vaatimusten asettamisesta sähköisille konttikäsittelylaitteille. Komissio katsoi, että tällainen vastuullisuusyhteistyö on sallittua, kunhan siihen sisältyy riittävät turvatoimet kilpailun säilyttämiseksi, kuten mahdollisuus itsenäisiin hankintoihin, kysynnän yhteispoolauksen rajoittaminen ja kilpailullisesti arkaluonteisen tiedon vaihdon minimointi. Tämä neuvonanto havainnollistaa, miten yritykset voivat saada oikeusvarmuutta ja tukea ilmastotavoitteiden edistämiseen liittyville yhteistyöhankkeille myös EU-tasolla.

Sääntelyn, oikeuskäytännön ja komission tuoreen neuvonannon perusteella voidaan todeta, että myös kilpailijat voivat tehdä yhteistyötä EU:n kunnianhimoisten ilmastotavoitteiden edistämiseksi. Tämä on kuitenkin mahdollista vain silloin, kun yhteistyö noudattaa kilpailuoikeuden vaatimuksia ja tuo konkreettista, objektiivisesti arvioitavaa hyötyä kuluttajille ja ympäristölle. Näin ollen vastuullisuusyhteistyö on yhä selkeämmin tunnustettu ja mahdollistettu osa eurooppalaista kilpailuoikeudellista toimintaympäristöä.