Mitkä asiat saivat minut palaamaan PwC:lle?

Veroasiantuntija Harri Hirvonen työskenteli hetken toisessa yrityksessä ja kertoo nyt pitävänsä kokemusta välttämättömänä. Se auttoi ymmärtämään, millaisia asioita hän oikeasti pitää tärkeänä työssään. Lue lisää Harrin ajatuksista.

Olen viime aikoina keskustellut monen potentiaalisen kandidaatin kanssa  rekrytointihaastatteluissa. Haastattelujen yhteydessä olen usein huomannut pohtivani syitä sille, miksi itse haluan työskennellä PwC:llä. Olen ollut talossa yhteensä noin 19 vuotta ja jonkun toisen mukaan olisi kai järkevää vaihtaa työpaikkaa aika ajoin. Mikä on siis oikeasti se syy, miksi olen PwC:llä töissä ja mikä on pitänyt minut täällä?

Huolimatta pitkästä työurastani PwC:llä, myös minulle tuli aika, kun huomasin kyllästyväni tiettyihin rutiineihin ja kaipaavani vaihtelua. Samaan aikaan toinen yritys haki suorahaulla kaltaistani asiantuntijaa. Tartuin tarjoukseen ja lähdin PwC:ltä. Lähtö oli erittäin tarpeellinen oman urani kannalta, sillä sain toisaalla tilaisuuden tarkastella asioita eri näkökulmista ja oppia siitä, mitä minä pidän työssäni tärkeänä. 

Pidin työstäni toisessa yrityksessä, mutta kaipasin PwC:n miellyttävää työympäristöä, arvostamaani esimiestä sekä kodinomaista tiimitunnelmaa – niitä inhimillisiä ihmisiä, joiden kanssa teemme hienoja suorituksia. Noin kahden vuoden jälkeen päätin palata PwC:lle.

Maitojuna se paras juna

Tunsin palaavani kotiin. Olin saanut etäisyyttä asioihin, saanut syttyä uudelleen ja oppia siitä, mitkä seikat tekevät minulle hyvän työpaikan. Kokemus oli ollut hyvä ja välttämätön. 

Poissaoloaikanani PwC oli muuttunut. Elettiin aikoja, jolloin yrityskulttuuri muuttui kiihtyvällä vauhdilla kohti avoimempaa dialogia käyvää työpaikkaa. Monet eri tekijät veivät organisaatiota kohti aidosti avointa keskustelukulttuuria.

Avoimen keskustelun kulttuuri näkyy kirkkaasti myös siinä, miten minulla on talon sisällä ollut mahdollisuus tehdä monipuolisia tehtäviä ja samalla rakentaa omaa asiantuntijuuttani. Elämme jatkuvassa muutoksessa, joka tuo väistämättä asiakkaillemme haasteita. Ongelmien ratkaisu vaatii laajasti erilaisia tekijöitä ja osaamista. Laaja kokemus auttaa myös asiakkaiden ongelmien ratkaisussa. 

Takaisin alussa mainitsemiini työhaastatteluihin. Eräs haastateltavista sanoi, että hän oli aloittanut uransa organisaatiossa, jossa koki viihtyvänsä todella hyvin. Hän sanoi tulleensa joka aamu hyvällä mielellä töihin ja tykänneensä töistään niin paljon, ettei välillä huomannut jatkavansa työpäiväänsä "virka-ajan" yli. Tätä fiilistä minäkin olen saanut kokea PwC:llä. 

Huomaan sanovani työhaastatteluissa haastateltaville, että inhimillinen ja työntekijäkeskeinen kulttuuri pitää minua PwC:llä. Ainakin oma käsitykseni yrityksestä sekä omasta tiimistäni on ollut ja on yhä juuri tällainen. 

Harri Hirvonen
Director, People and Organisation, PwC Suomi

Etsitkö sinä työpaikalta samanlaisia asioita kuin Harri? Tutustu avoimiin työtehtäviimme tai lähetä meille avoin hakemus ja jutellaan lisää!

Avoimet työpaikat

 

Harri Hirvonen

Pidin työstäni toisessa yrityksessä, mutta kaipasin PwC:n miellyttävää työympäristöä, arvostamaani esimiestä sekä kodinomaista tiimitunnelmaa – niitä inhimillisiä ihmisiä, joiden kanssa teemme hienoja suorituksia. Noin kahden vuoden jälkeen päätin palata PwC:lle.

Harri Hirvonen

Ota yhteyttä

Nora Klemelä

Nora Klemelä

Recruitment Lead, Assurance, PwC Finland

Siiri Koskilahti

Siiri Koskilahti

Recruiter, Advisory, PwC Finland

Laura Haikara

Laura Haikara

Recruiter, Assurance, PwC Finland

puh. +358 (0)20 787 7648

Tuomas Nuotio

Tuomas Nuotio

Tax & Legal recruitments, Trainee recruitments, PwC Finland

puh. +358 (0)20 787 7130

Siiri Nieminen

Siiri Nieminen

Employer Branding & Recruitment Marketing, PwC Finland

Seuraa ja osallistu