Sukupuolten välisen tasa-arvon saavuttaminen työelämässä on hidastunut ainakin kahdella vuodella. Tämä ilmenee PwC:n Women in Work -indeksistä, joka arvioi naisten työllistymistä 33 OECD-maassa. Indeksi laski nyt ensimmäistä kertaa kymmenvuotisen historiansa aikana. Tähän asti naisten työllisyystilanne OECD-maissa on parantunut hitaasti, mutta tasaisesti.
Indeksin laskun taustalla on pääasiassa kaksi tekijää: naisten korkeampi työttömyys sekä alhaisempi työllisyysaste COVID-19-pandemian vaikeimpina aikoina. Indeksiin on määritelty ns. COVID-19-kuilu, jossa verrataan työpaikkojen menetysten määrää ennen pandemiaa ennustettuun työllisyyden kasvuun. Siitä ilmenee, että naisten työttömyys oli tuona aikana 5,1 miljoonaa henkeä suurempi ja työmarkkinoille osallistuvien naisten määrä taas 5,2 miljoonaa henkeä pienempi kuin tilanteessa, jossa pandemiaa ei olisi ollut lainkaan.
Women in Work -indeksi perustuu viiteen indikaattoriin, jotka kuvaavat naisten osallistumista globaaleille työmarkkinoille sekä tasa-arvon toteutumista työelämässä. Alla indikaattorit ja aika-arviot eriteltyinä:
Lue lisää aiheesta Uutishuoneeltamme.
Koko tutkimukseen pääset tutustumaan täällä.