Lainaa tarvitsevat yritykset eivät nykytilanteessa voi luottaa siihen, että rahoittajat olisivat pitkässäkään kumppanuudessa halukkaita jatkamaan yhteistyötä entisin ehdoin. Sama pätee jälleenrahoitukseen tai rahoitusjärjestelyjen muutoksiin. Rahoitusmarkkina on suuren muutoksen keskellä ja rahoituksen saatavuuteen ja sen ehtoihin liittyy entistä enemmän epävarmuutta. Uuden rahoituksen hankkimiseen ja vanhan uudelleenjärjestelyyn kannattaa varata aikaa ja valmistautua ammattitaitoisesti, sillä se maksaa vaivan ja näkyy rahoituksen ehdoissa ja kustannuksissa.
Asiantuntemuksemme ja kokemuksemme ansiosta löydämme juuri sinun yrityksellesi sopivimmat ja edullisimmat rahoitusjärjestelyt tilanteessa kuin tilanteessa. Autamme yrityksiä ja muita velanottajia kaikkiin vieraaseen ja omaan pääomaan liittyvissä kysymyksissä.
Voimme auttaa kaikenlaisissa rahoitustilanteissa, esimerkiksi joukkolainan liikkeellelaskussa tai ongelmallisen heikon taseen vahvistamisessa. Tunnemme koko toimialan pankeista pääomamarkkinoihin läpikotaisin ja olemme yksi maailman suurimmista rahoituksen neuvonantajista.
Rahoitusneuvonnan lisäksi saat meiltä kokonaisvaltaista asiantuntija-apua, joka kattaa myös verotus- ja lainmukaisuuskysymykset.
Asiantuntijamme ovat riippumattomia, eikä meillä ole kytköksiä mihinkään tiettyyn rahoituslaitokseen.
Käytännössä teemme tiivistä yhteistyötä yrityksesi ylimmän johdon kanssa ja etsimme joukon erilaisia rahoitusvaihtoehtoja. Tämän jälkeen käymme yhdessä läpi kaikki vaihtoehdot, joista valitaan yrityksellesi sopivin ratkaisu. Autamme lopulta johtoa toteuttamaan valitun ratkaisun. Työtä vetää meillä aina senioritason kokenut yritysrahoituksen ammattilainen.