Suomi viidentenä naisten asemaa selvittävässä indeksissä


Naisten asema pohjoismaisessa työelämässä on vahva, selviää PwC:n Women in Work -indeksistä. Kärkipaikkaa pitää Norja, kakkosena on Tanska ja kolmosena Ruotsi. Uusi-Seelanti on nelosena ennen Suomea.

Indeksissä on mukana 27 OECD-maata ja ne rankataan viiden naisten taloudellista asemaa mittaavan indikaattorin avulla: palkkojen tasa-arvoisuus, naisten osuus työelämässä absoluuttisesti ja suhteellisesti, naisten työttömyysaste sekä naisten osuus kokopäivätyötä tekevistä.

Kärkikolmikko on pysynyt samana vuodesta 2000, josta asti indeksiä on laskettu. Suomen sijoitus on pysynyt tänä aikana samana. Suomi on indeksissä ykköspaikalla, kun katsotaan miesten ja naisten osuutta työvoimasta: eroa on miesten hyväksi vain 4 %, kun esimerkiksi Norjassa se on 5 % ja Britanniassa 12 %.

Next generation diversity

Norjan johto perustuu naisten matalaan työttömyysasteeseen ja pieniin palkkaeroihin. Norjassa palkkaero on miesten hyväksi 6 %, kun Suomessa se on 19 % (20 % vuonna 2000)*.

Talouskriisi näkyy Etelä-Euroopan sijoituksissa; Portugalissa (sijoitus 14.), Espanjassa (23.) ja Kreikassa (26.) palkkaerot ovat kasvaneet ja naisten työttömyys on lisääntynyt yleisen heikon taloudellisen tilanteen myötä.

Mukana olevilla Aasian mailla on vielä tehtävää saavuttaakseen muiden OECD-maiden tason. Vaikka kehitystä on tapahtunut, isot palkkaerot ja työelämässä olevien naisten pieni osuus pitävät maat listan peräpäässä.

Alankomaat ja Irlanti ovat listan parhaat nousijat. Maiden nousu selittyy suurelta osin palkkaerojen kaventumisella.

Y-sukupolven naiset korkeasti koulutettuja

Jotta naisten asema työelämässä paranee ja vahvistuu, työnantajien täytyy ymmärtää yhä paremmin, mikä tämän päivän nuorille naisille on työelämässä tärkeää, miten heitä voi tukea urakehityksessä ja mikä saa heidät sitoutumaan työnantajaansa.

PwC:n Next generation diversity – Developing tomorrow’s female leaders -raportin mukaan Y-sukupolvea edustava eli vuosien 1980 ja 1995 välillä syntynyt nainen on korkeammin koulutettu kuin mikään sukupolvi aikaisemmin. Myös lukumäärältään näitä naisia on enemmän kuin ennen.

Y-sukupolven naiset suhtautuvat korkean koulutustasonsa myötä urakehitykseensä kunnianhimoisesti ja arvostavat kansainvälistä kokemusta. Työnantajassa heille on tärkeää monimuotoisuuden (diversity) vaaliminen, mm. joustavan ja yksilöllisen urapolun mahdollistaminen sekä tasa-arvo. Työn ja vapaa-ajan tasapaino on rahaa tärkeämpää, tämä pätee myös miespuolisiin ikätovereihin. Y-sukupolven nainen odottaa myös saavansa säännöllistä palautetta suoriutumisestaan.

Monet työelämän arvostukset pätevät niin miehiin kuin naisiinkin. Eroa on kuitenkin mm. naisten luottavaisuudessa nousta työpaikallaan ylimpään johtoon. PwC:n Millennials at work -tutkimuksen mukaan naisista mahdollisuuksiinsa uskoo puolet, miehistä yli 60 %.

Y-sukupolven esiinmarssi on monessa organisaatiossa ison kulttuurimuutoksen paikka.

“Saavuttaaksemme kestävän muutoksen tasa-arvon täytyy näkyä paitsi johtopaikoilla myös koko organisaatiossa. Sen myötä naisten nousu ylimmille johtopaikoille onnistuu jossakin vaiheessa, kun tasa-arvo on nimensä mukaisesti arvo. On hyvä kuitenkin muistaa, että tasa-arvo on paljon laajempi asia kuin vain naisten ja miesten välinen tasa-arvo”, sanoo PwC Suomen Diversity Leader Sirpa Juutinen.

Roolimalleja tarvitaan: Maailmanpankin, Booz & Companyn ja Catalystin tekemän tutkimuksen mukaan maailmanlaajuisesta työvoimasta naisten osuus on tällä hetkellä 40 %. Tästä huolimatta vain 4,6 %:ssa Fortune 500 -yrityksistä on naispuolinen toimitusjohtaja.

* Norjan luku perustuu vuoden 2012 tietoihin, Suomen tiedot ovat vuodelta 2011. Katso tarkemmat tiedot tästä.

Lisätietoja:

Next generation diversity – Developing tomorrow’s female leaders -raportti

PwC:n Women in Work -indeksi (WWI)
Maavertailu ja tutkimusmetodologia

PwC’s Gender Agenda -blogi

Y-sukupolvea koskevia tutkimuksiamme:

Millennials Survey

PwC’s NextGen: A global generational study

PwC mukana naistenpäivässä


PwC auttaa yrityksiä kasvamaan, toimimaan tehokkaasti ja raportoimaan luotettavasti. Apunasi on Suomessa 775 asiantuntijaa ympäri maan. Olemme sitoutuneita tuottamaan laadukasta palvelua liikkeenjohdon konsultoinnin, yritysjärjestelyiden, veroneuvonnan, tilintarkastuksen ja muun varmennuksen alueilla. Tavoitteenamme on luoda kestävää menestystä.

PwC toimii 157 maassa yli 184 000 asiantuntijan voimin. Nimi PwC viittaa PwC-ketjuun ja/tai yhteen tai useampaan sen jäsenyritykseen, joista jokainen on oma itsenäinen yhtiö. Lisää tietoa: www.pwc.com/structure