Global Family Business Survey 2014

PwC:n tekemän kansainvälisen perheyritystutkimuksen mukaan yhä useampi perheyrittäjä on sitä mieltä, että perheyritysten toimintaa pitää ammattimaistaa – eikä vain yritystoiminnan vaan myös perheen toiminnan osalta.

Perheyrityksiä on aikaisemmin mielletty johdettavan muita yrityksiä pidemmällä aikaperspektiivillä ja niiden lähestymistavan olevan muutenkin maltillisempi. Tämän päivän haastava liiketoimintaympäristö, kiristynyt kilpailu ja globaalit megatrendit kuten digitalisoituminen edellyttävät myös perheyrityksiltä uudenlaista ketteryyttä, kykyä sopeutua nopeasti ja innovoida aiempaa ripeämmässä tahdissa. Tämä vaatii aikaisempaa ammattimaisempaa otetta yrityksen operatiiviseen johtamiseen.

Perheyritysten menestyminen on tärkeää koko kansantalouden kannalta: perheyritykset tuottavat raportin mukaan noin 70–90 % bruttokansantuotteesta globaalisti. Perheyritykset ovat myös suhteellisen hyvässä kunnossa: 65 % haastatelluista yrityksistä on kasvanut viimeisen vuoden aikana ja 70 % odottaa tasaista kasvua seuraavan viiden vuoden aikana. 

Myös omistajaperheen pitää ammattimaistua

Tutkimuksen mukaan myös yrittäjäperheen jäsenillä olisi opittavaa siinä, kuinka olla hyvä, tehokas omistaja.

”On yhä yleisempää, että perheenjäsenet eivät enää johda yritystä operatiivisesti, vaan he ovat mukana ´vain´ omistajina. Kun johto eriytyy omistajista, on entistä tärkeämpää luoda erilaisia ennalta sovittuja menettelytapoja sekä ammattimaistaa perheen ja yrityksen välistä suhdetta”, PwC Suomen asiantuntija Anne Launis sanoo.

Tämä tarkoittaa toimintamallin luomista siihen, miten perhe on yhteydessä liiketoimintaan, miten asioista päätetään ja miten yritykseen liittyvistä asioista viestitään virallisten kanavien kautta.

”Järjen ja tunteiden erillään pitäminen on haastavaa. Jos tässä ei onnistuta, syntyvät konfliktit voivat vaarantaa yrityksen toiminnan ja jopa sen jatkuvuuden. Tunneperäinen suhtautuminen yritykseen ja sen historiaan voi muodostua myös esteeksi liiketoiminnan uudistumiselle”, Launis toteaa.

Seuraajasuunnitelma puuttuu monilta

Tutkimuksen mukaan yli puolella yrittäjistä on olemassa seuraajasuunnitelma – toisin sanoen puolelta suunnitelmat puuttuvat. Seuraajasuunnittelua hoidetaan usein puhtaasti omistajan henkilökohtaisena asiana, kun sukupolvenvaihdos ansaitsisi yhtä huolellisen ja objektiivisen päätöksentekoprosessin kuin muutkin liiketoiminnan osa-alueet, onhan kyse yrityksen toiminnan turvaamisesta.

”Sukupolvenvaihdos on aina riskikohta perheyrityksen elinkaaressa, etenkin nykyisessä haastavassa toimintaympäristössä. Koska sukupolvenvaihdokseen liittyy myös paljon tunteita, sitä suuremmalla syyllä se pitäisi suunnitella ja hallinnoida ammattimaisesti”, Launis sanoo.

Prioriteetit ovat muuttuneet

Haastavat ajat ovat muuttaneet perheyritysten prioriteetteja. Yritykset mainitsevat tärkeimpinä prioriteetteinaan liiketoiminnan pinnalla pitämisen ja tuottavuuden kasvun. Seuraavaksi tärkeimpinä tuodaan esille edellä mainittujen asioiden mahdollistajat ja vasta näiden jälkeen mainitaan ”sydämen asiat” kuten perhe ja yhteisö.

Kaksi vuotta sitten 70 % vastaajista koki vahvaa yhteisövastuuta ja halusi tukea yhteisönsä kehitystä, kun tänä vuonna samaa sanoo 59 %.